Vasemmistoliitto on
saamassa ensimmäisen vaalivoittonsa 20 vuoteen, joskin pienen
sellaisen. Voitto saa Vasemmistoliiton kannattajat entistäkin
varmemmiksi parlamentaarisen strategian toimivuudesta. Varmuutta
lisää entisestään Vasemmistoliiton veljespuolueiden menestys -
Kreikan Syriza kohosi maan suurimmaksi puolueeksi helmikuussa, ja
Espanjan Podemos on välillä kurkotellut kärkipaikkoja
mielipidemittauksissa jotka ennakoivat suosiota ensi joulukuun
parlamenttivaaleissa.
Syriza ja Podemos ovat molemmat populistisia puolueita monessakin mielessä, ja Suomen puoluevasemmistossa on varmasti kiinnostusta samojen reseptien kokeilemiseen täällä. Yksi Podemoksen päästrategeista, Íñigo Errejón, on entinen Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen oppilas, ja näiden kirjoittajien teoriat populismista ovat vaikuttaneet siihen millaiseksi puolueeksi Podemos on rakennettu. Syrizalle ja Podemokselle populismi ei ole kirosana.
Kaikkien
muutosliikkeiden on varmasti kyettävä puhuttelemaan laajoja
ihmisjoukkoja, eikä populismissa tässä merkityksessä ole mitään
vikaa. Populismilla on kuitenkin muitakin merkityksiä, kuten
demagogia, yksinkertaistaminen ja sellaisten ratkaisujen tarjoaminen,
jotka eivät oikeasti sellaisia ole. Jatkossa käytän
populismi-sanaa näissä jälkimmäisissä merkityksissä, ja Syrizan
voitossa oli aimo annos myös tällaista populismia. Syriza nimittäin
lupasi, että eurossa pysytään, ja ettei Troikan laina-ohjelman
ehtoja noudateta. Kaksi lupausta, jotka olivat hyvin odotettavasti
toisensa poissulkevia.
Näyttää siltä,
että näistä kahdesta lupauksesta ensimmäinen on se jonka Syriza
aikoo pitää. Kreikan tilanne on kamala. Katteeton uho troikalle on
oikeutettua mikäli se auttaa helpottamaan kreikkalaisten ahdinkoa
edes hieman. Syrizan populismin suurin ongelma ei siis ole sen (lähes
täysi) katteettomuus sinänsä. Valehtelu oli strategisesti
mielekästä: panoksia nostamalla Kreikka sai lisäaikaa, joten se
auttoi hieman höllentämään sitä köyttä johon Kreikka on
hirtetty. Varsinainen ongelma oli se, että mikäli kansa saadaan
uskomaan Syrizan lupauksia, se voidaan saada uskomaan mitä tahansa.
Jos kansa saadaan tänään uskomaan että eurossa voi pysyä
toteuttamatta laina-ohjelman ehtoja (pääosin), huomenna se saadaan
uskomaan että syypää taloudelliseen kurjuuteen ovat siirtolaiset
tai homosaatio. Vasemmistopopulismin fantasiat eivät ole yhtä
vastenmielisiä kuin oikeistopopulismin vastaavat, mutta ne ovat osa
samaa ongelmaa, koska mikä tahansa tyhmyyden alalaji ruokkii aina
kaikenlaista muutakin typeryyttä.
Syrizan voitolle on
toki muitakin syitä, se on vienyt alkuperäiseltä Pasokilta sekä
konseptin että äänestäjät. Voi olla että Syriza tulee myös
kuolemaan samoin kun Pasok. Puolueen lupausten osoittauduttua
katteettomiksi sen vasemmalta puolelta nousee uusi yhtä lailla
katteeton populistinen projekti. Tämä olisi toki pienempi paha kuin
se, että yksinkertaistuksiin uskovat päättäisivät vaihteeksi
kokeilla oikeistopopulismia.
Populismin avulla
voi luoda liikkeen, joka saa järjestelmään pettyneet
vaaliuurnille. Populistit esittävät yksinkertaistetun ratkaisun, ja
lupaavat että se toteutuu jos ja vain jos he pääsevät vallan
kahvaan. Populistinen puolue on parlamentarismia puhtaimmillaan,
mitkään muut liikkeet eivät saa muutoksen tekemistä näyttämään
yhtä helpolta ja äänestämistä yhtä merkitykselliseltä. Siksi
kaikki kampanjointi äänestämisen puolesta hyödyttää aina eniten
populisteja.
Mitä populistisempi
liike, sitä vähemmän se tarvitsee itseorganisaatiota, suoraa
toimintaa ja omilla aivoilla ajattelemista. Kun katsoo historiasta
esimerkkejä näistä pelkästään äänestämisen avulla tehdyistä
populistisista "vallankumouksista", oli Suomen vuoden 2011
jytky ehkä harmittomin esimerkki. Ehkä pahin esimerkki on Saksan
natsien valtaanpääsy vuonna 1932.
Parlamentaristinen
vasemmisto rakastaa kertoa kuinka äänestämättömyys on ääni
porvareiden puolesta, koska oikeisto äänestää joka tapauksessa.
On totta, että matala äänestysprosentti suosii perinteistä
oikeistoa, mutta tämä on vain osa totuudesta. Korkea
äänestysprosentti nimittäin suosii populisteja, äänestysprosentti
nousee yleensä silloin jos populistinen puolue on tehnyt
parlamentarismista jälleen uskottavan vaihtoehdon. Näin kävi
Suomessa 2011. Kumpi on pienempi paha, Perussuomalaiset vai Kokoomus?
Itse en tahtoisi valita näiden väliltä, mutta jostain syystä
parlamentaarinen vasemmisto haluaa tässä pelata perussuomalaisten
pussiin.
Mikäli ihmiset
eivät ikinä lankeaisi populistien yksinkertaistuksiin, he olisivat
varmasti tarpeeksi kypsiä hallitsemaan itseään ilman
vallanpitäjiä. Populististen puolueiden viesti on tyhmä, ja mitä
useammat puolue saa uskomaan tähän viestiin, sitä tyhmempiä ja
manipuloinnille alttiimpia ihmisistä tulee. Populistiset puolueet
ovat siis aina itsehallinnollisten ja antiautoritaaristen liikkeiden
kehittymisen este. Populististen puolueiden rakentaminen vie meidät
aina entistä kauemmaksi maailmasta, jossa ihmiset voisivat itse
päättää omista asioistaan.
Antti Rautiainen
(Täällä
neljän vuoden takainen kirjoitukseni jossa käsittelin tarkemmin
vuoden 2011 vaaleja).
